Huomio väärässä paikassa?

Liiketoiminnassa onnistumisen edellytyksenä on, että osaa keskittyä oikeisiin asioihin. Huomion kiinnittäminen vääriin asioihin ei ole kehittävää eikä taloudellisesti kannattavaa. On oleellista kääntää tuhoisat ajatukset positiivisiksi.

Teksti: Jeanette Henriksson Kuva: Adobestock.com

Ennen kaikki oli paremmin…
Ehei… liiketoimintasuunnitelmasi ei voi pysyä samanlaisena vuodesta toiseen. Sinun onkin siis kehitettävä suunnitelmaasi koko ajan, jotta se sopisi sinua ympäröivään maailmaan ja kulloinkin vallitsevaan tilanteeseen. Itsepäisyys voi olla tie menestykseen, mutta pidä kuitenkin huoli siitä, ettet muutu liian jääräpäiseksi, vaan ole myös rohkea arvioimaan liiketoimintasuunnitelmaasi uudelleen.

Ajattele järkevästi, sillä sinun ei kuitenkaan tarvitse olla mikään tuuliviiri. Suuret muutokset eivät välttämättä ole niitä, joilla on vaikutusta. Huomio kannattaa sen sijaan kiinnittää ympärilläsi oleviin pieniin asioihin ja uskaltautua seuraamaan alalla vallalla olevia suuntauksia.

Suunnittelun A ja O
Älä vain anna ajan kulua äläkä luota siihen, että asiat ratkeavat itsestään. Varmista myös, että hallitset itse omaa ajankäyttöäsi.

Ole fiksu ja laadi tehtävälista, josta voit ruksia tehdyt työt päivittäin. Järjestä tehtävät listassa niin, että tärkeimmät tehtävät ovat ylimpänä. Karsi rohkeasti pois tehtävät, jotka voit hoitaa myöhemminkin, ja kirjaa ne toiselle listalle. Pelkän listan tekeminen ei kuitenkaan riitä, sinun on myös seurattava listaa.

Kysyntä ohjaa
Älä koko ajan mieti sitä, kuinka paljon sinulle maksetaan. Keskity sen sijaan siihen, miltä markkinat yleisesti näyttävät. On tietysti todella tärkeää olla perillä taloudesta ja numeroista, mutta on myös tärkeää, että hinnoittelusi on sopiva suhteessa markkinoihin yleensä. Tämä toimii tietysti molempiin suuntiin. Hintojen polkeminen ei ole kestävä ratkaisu!

Muista, että kysyntää ja hintoja ohjaa se, mitä voit tarjota asiakkaillesi ja mitä hyötyä asiakkaillesi on sinusta, tuotteistasi ja palveluistasi. Varmista, että kaikki yrityksessäsi ovat todella palveluhenkisiä ja asiakaslähtöisiä. Varmista, että keskitytte asioihin, joista on apua ja hyötyä juuri teidän asiakaskunnallenne.

Et ole koskaan täysinoppinut
Olet ollut alalla niin pitkään, että tiedät kaikesta kaiken. Jos ajattelet noin, on asenteesi aivan väärä. Kukaan ei koskaan ole täysinoppinut; et voi osata kaikkea!

Ajattele mieluummin, että mitä enemmän tiedät ja osaat, sitä paremmat mahdollisuudet sinulla on onnistua ja pitää kiinni menestyksestäsi. Pyri ennakoimaan ja ota oppia muiden onnistumisista. Kuuntele, mitä muilla on sanottavanaan, äläkä kuvittele olevasi maailman paras kaikessa. Pidä itsesi ajan tasalla kaikista uutuuksista ja uskalla myös testata uusia asioita.

Älä karkota muita syyttelemällä
Vika ei ole muissa, joten älä karkota ihmisiä ympäriltäsi syytöksillä äläkä jää märehtimään virheitä. Tartu ongelmiin ja ratko ne sen sijaan, että alat esittää uhria ja syytellä kaikkia muita. Ajattele fiksusti ja opi virheistäsi. Aina silloinkin, kun sinun on vaikea nähdä omaa osuuttasi tapahtuneeseen, mieti, mitä olisit voinut tehdä estääksesi virheen sattumisen.

Toisten pöydät
On helppoa ajatella, että joku on saanut kaiken valmiina, mutta älä sorru ajattelemaan, että toisten ”pöydät kattavat itse itsensä”. Älä pidä toisten yritysten menestystä mittapuuna sille, miten hyvin sinulla menee.

Ajattele muiden menestystä sen sijaan asiana, josta voit ottaa oppia ja saada inspiraatiota. Mitä sellaista he ovat tehneet oikein, mikä sinulta on jäänyt huomiotta? Ota oppia menestyneistä kilpailijoistasi sen sijaan, että etsisit syitä sille, miksi he menestyvät sinua paremmin. Ehkäpä voit ”varastaa” jotain heidän konseptistaan?

Älä koskaan anna periksi
Älä anna periksi ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen. Ei ole olemassa yhtään menestyksekästä ihmistä, joka ei olisi kohdannut vastoinkäymisiä. Onnistujia ovat ne, jotka uskaltavat epäonnistua, mutta eivät anna periksi.

Ajattele, että jos muutkin osaavat, SINÄKIN osaat. Älä takerru vastoinkäymisiin vatvomalla vaan yritä löytää tie eteenpäin. Varaa tietty aika sille, että mietit, miksi et ole onnistunut. Keskity sen jälkeen tulevaan ja siihen, miten voit estää samojen virheiden toistumisen. Kisko itsesi liikkeelle ja etsi uusi tapa toimia!