10 PR-vinkkiä sinulle

1. Ymmärrä miksi markkinointi on tärkeää

Hääala on melko uniikki ala sen johdosta, että asiakkaat harvoin palaavat ja sen sijaan joudutaan koko ajan tekemään uusasiakashankintaa. Tämän takia markkinointi on tällä alalla erityisen tärkeää, jotta voidaan koko ajan tavoittaa uusi kohderyhmä.

Liikkeesi erikoisuutena saattavat olla eksklusiiviset mekot, joita asiakkaat eivät löydä mistään muualta tai vahvuutesi saattaa olla oma kokemuksesi ja asiantuntemuksesi alasta. Mikä tahansa sinun juttusi on, sinun tehtäväsi on saada tarinasi näkyville mainosten, sosiaalisen median sekä tapahtumien kautta.

2. Ole uskollinen tarinallesi

Mikäli liikkeesi, tarinasi tai liikeideasi on sekava, on sinun entistä vaikeampaa markkinoida itseäsi ja asiakkaiden mahdotonta ymmärtää konseptiasi.

3. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa!

Hyvien kuvien tärkeyttä ei voi korostaa liikaa. Oli kyseessä sitten lehden mainoskuva, julistekuva messuilla tai Instagramissa julkaistu kuvapäivitys. Korkean laadun ylläpitäminen kuvissa on tärkeää ja mikäli et ole kovin haka kameran käytössä, voit palkata ammattivalokuvaajan ottamaan hienoja kuvia liikkeestäsi ja lisäksi voit palkata mallin, jonka yllä voitte kuvata liikkeessäsi myytäviä kauniita mekkoja. Lupaamme, että tämä investointi on rahojen väärti. On myös tärkeää toimittaa korkealaatuisia kuvia painoon. Pidä huolta, että kuvista tulee paras ystäväsi.

4. Opi tuntemaan asiakkaasi

Mitä enemmän tiedät asiakkaistasi, sitä suurempi mahdollisuus on tehdä kauppaa heidän kanssaan. Tutki asiakkaitasi ja selvitä mistä he hakevat inspiraatiota, mistä he etsivät tietoa ja minkälaisessa hääliikkeessä he haluaisivat asioida. Mitä enemmän asiakkaistasi tiedät, sen parempi!

5. Sijoita rahaa tarvittaviin kohteisiin

Täydellisessä maailmassa sinulla olisi varaa sijoittaa rahaa kaikkiin markkinointikanaviin ja samalla tehdä tarvittavia muutoksia liikkeessäsi. Mikäli sinulla on rajallinen budjetti, kannattaa sinun miettiä mikä sijoituskohde antaa rahoillesi eniten vastiketta. Onko sovitushuoneesi todellakin remontin tarpeessa vai kannattaako sinun sijoittaa kauniiseen mainokseen, jolla saat houkuteltua uusia asiakkaita liikkeeseesi?

6. Osallistu niin kutsuttuun ”styled shoot” -projektiin

”Styled shoot” tarkoittaa projektia, jossa usean alan toimijat yhdistävät voimansa ja luovat fiktiiviset häät ja kaikki tietenkin kuvataan markkinointitarkoitusta varten. Voit osallistua tällaisiin kuvauksiin lainaamalla pelkän mekon valokuvausta varten tai sitten voit järjestää koko kuvauksen itse. Osa markkinointialan yrityksistä järjestää myös tällaisia kuvauksia, joihin voit osallistua maksua vastaan ja he auttavat sinua kuvausten lisäksi saamaan paljon näkyvyyttä. Osallistumalla ”styled shoot” -projektiin saat loistavan markkinointimateriaalin lisäksi hyviä kontakteja ja voit verkostoitua muiden hääalan ammattilaisten kanssa.

7. Järjestä erilaisia tapahtumia

Jos lanseeraat uuden merkin tai juhlit jotain tiettyä etappia urallasi, järjestä sen kunniaksi tapahtuma! Ihmiset rakastavat juhlia ja mikäli järjestät juhlat liikkeessäsi, saat taatusti houkuteltua paikalle uusia asiakkaita, jotka paikan päällä voivat ihastua valikoimaasi. Muista, että jokaisen tapahtuman tulee olla hyvin suunniteltu ja toteutettu jokaista yksityiskohtaa myöten.

8. Ole mukana alan tapahtumissa

Kontaktien luominen hääalalla on yrityksellesi erityisen tärkeää. Pyri siis osallistumaan mahdollisimman moneen tapahtumaan – et voi koskaan tietää kenet tapaat ja mihin se voi tulevaisuudessa johtaa.

9. Kerro menestyksestäsi

Mikäli olet esillä mediassa jollain tavalla, olet ehdokkaana jonkin palkinnon saajaksi tai jopa voittanut jonkin palkinnon – kerro siitä. Jaa tämä tarina sosiaalisessa mediassa ja esittele ylpeänä menestystäsi – meidän on välillä syytä taputtaa omaa selkäämme kiitokseksi menestyksestämme. Mikäli jaat uutisen sosiaalisessa mediassa, muista mainita tapaukseen liittyvä mahdollinen kuvaaja ja julkaisu. Sharing is caring!

10. Hyödynnä sosiaalista mediaa

Tänä päivänä on erityisen tärkeää näkyä sosiaalisessa mediassa. Sosiaalisessa mediassa näkyminen ei yksin ratkaise myyntiäsi, mutta tämän päivän asiakkaat odottavat löytävänsä yrityksesi sieltä. Opettele hyödyntämään erilaisia suunnittelutyökaluja, jotta voit käyttää aikasi tehokkaasti ja saat mahdollisimman paljon hyötyä erilaisista alustoista.